4. Aluevaalit ja sote-uudistus: Remontoitavaa riittää, mutta "Eteenpäin sanoi mummo lumessa!"
REMONTOITAVAA RIITTÄÄ!
Äänestysnumeroni aluevaaleissa on: 2266
Sote-uudistus käynnistyi tarpeesta parantaa perusterveydenhuollon toimintaedellytyksiä. Lääkäreiden ja hoitajien ammattitaidottomuudesta ei ole ollut kyse koskaan. Osaavia ammattilaisia on julkisella sektorilla, yksityisissä lääkärikeskuksissa ja terveysalan järjestöissä. Kyse on rakenteista, jotka edellyttävät uudistamista.
TARVITAANKO HYVINVOINTIALUEITA, ALUEHALLINTOA JA VALTUUTETTUJA?
Melko vilkastakin keskustelua käydään siitä, että onko koko aluehallintotaso ollut järkevä ratkaisu. Hyvä, että keskustellaan, se on osa demokratiaa.
Siinä, mitä oli ennen, oli aivan varmasti paljonkin hyvää. Olisiko siten ollut järkevämpää rakentaa uutta kokonaisuutta esim. entisten erikoissairaanhoitopiirien ympärille, ja näin hyvinvointialueiden määrässä olisi säästetty? Hyvä kysymys.
Uudistus lähti tarpeesta terävöittää perusterveydenhuoltoa. Oli jatko sitten järjestelmän kannalta mikä tahansa (paluu vanhaan, täysin uusi rakenne, modifioitu malli jne.), niin tarve rakenteen uudistamiseen oli vääjäämätön.
Työ ei ole mennyt hukkaan; on kehitetty omatiimi- ja omalääkäri -malleja, on yhtenäistetty potilastietojärjestelmiä, kehitetty pyörillä kulkevia ja digi- palveluita, vähennetty hallintoa (uskokaa tai älkää!), tehostettu hankintaosaamista ja budjettiseurantaa, mahdollistettu työntekijöiden joustava siirtyminen työyksiköstä toiseen ilman aikaa vieviä rekry-prosesseja jne. jne.
Ison osan tuosta kaikesta konkreettisesta työmäärästä on tehnyt Varhan henkilökunta. Ilman ammattilaisten substanssiosaamista ei olla pärjätty, eikä tulla pärjäämään. Valtuusto ja lautakunnat käyttävät äänestäjiltään saamaansa valtuutusta osallistuessaan omalta osaltaan päätöksentekoon.
Tarve sote-uudistukselle ei tullut puskista. Se, mitä taas (valitettavasti) tarvittiin, oli melko jälkijättöinen ymmärrys "että jottain tarttis tehdä". Liian usein pitää juosta lähes päin seinään, ennen tarpeellista liikkeelle lähtöä.
Itse en ollut, enkä ole näissäkään vaaleissa, ehdolla ajatellen, että "wau miten upea tämä aluehallinnon järjestelmä on".
Ainakin seuraavat 4 vuotta meillä on Varha, se on fakta. Tässä järjestelmässä ja tällä osaamisellani olen itse valmis antamaan panokseni toimivampien palveluiden kehittämistyöhön. Jos tulevaisuudessa päätetään toisenlaisesta järjestämiskokonaisuudesta, on meillä nippu jo kehitettyjä työkaluja ottaa sinne mukaan. Siksi liputankin "management possibilities" - mentaliteetin puolesta. Kehittämistyö ei saa koskaan loppua!
Anne Heikkinen, TtT, YTM (Kok)
VARHALLA ON HAASTEENSA, MUTTA ETEENPÄIN SANOI MUMMO LUMESSA!
- Artikkelin lyhennetty versio julkaistu Kaarina-lehdessä 19.2.24
Terveydenhuolto edellyttää rahaa ja henkilöstöresursseja. Lääketiede kehittyy huimaa vauhtia, ja siten sairauksia, joihin ei ennen ollut käypiä hoitomuotoja, pystytään nykyisin hoitamaan. Myös uusia sairauksia syntyy koko ajan lisää, siitä covid-19 yhtenä esimerkkinä. Hoitaminen maksaa.
Me myös elämme nykyisin pitempään. Elinajanodote 1960-luvulla oli n. 65-vuotta, nykyisin keskimäärin 80 vuotta. Varttuneemmissa ikäryhmissä sairastuvuutta on ymmärrettävästi enemmän, jolloin hoidon ja hoivan tarve kasvaa. Eikä kaikilla nuorillakaan mene aina hyvin, tarvitaan pikaista apua lisääntyviin mielenterveysongelmiin.
Seuraavan 10 vuoden aikana joka kolmas sote-työntekijä eläköityy, eniten lähi- ja sairaanhoitajia. Samaan aikaan lähihoitajien opiskelupaikkoja jää täyttämättä, ja osa jättää opinnot kesken. Sairaanhoitajien opiskelupaikat on vielä saatu täytettyä. Täyttämättömiä yleis- ja erikoislääkärivirkoja v. 2022 lopulla oli 1200 kappaletta. Koulutusmääriä on lisätty, mutta työmarkkinoilla lisäys näkyy vasta 6 vuoden viiveellä (lääkärikoulutuksen pituus). Kevan tilastojen mukaan pulaa tulee olemaan myös esim. välinehuoltajista.
Eivätkä hyvinvointialueet pyöri pelkästään lääkäri- ja hoitajatyövoimalla. Tarvitaan kuljetuspalveluita, ruokapalveluita, potilastietojärjestelmiä ja siivouspalveluita. Sote-kiinteistöistä maksetaan vuokraa ja kiinteistöjä pitää lämmittää. Myös kehittämistyöhön on varat löydyttävä. Hyvinvointialueiden kustannusrakenteet ovat moninaiset.
Haasteista huolimatta Varhan työntekijät ovat onnistuneet hyvin työssään. THL:n kyselyn (v. 2024) mukaan 83 % koki saaneensa apua, kun sitä tarvitsi. Äitiys- ja lastenneuvoloiden asiakkaat ovat olleet erityisen tyytyväisiä palveluun. Osittain käytössä olevasta omatiimimallista on hyviä kokemuksia. Sairaanhoitajan hoidontarpeenarvion kautta potilas ohjautuu vaivan parhaiten hallitsevan ammattilaisen vastaanotolle, potilas tietää kehen jatkossa ottaa yhteyttä ja hoidolle tulee jatkuvuutta.
Varhan omatiimimallissa on viitteitä Tanskassa käytössä olevasta terveyskeskusmallista. Siellä työtä tekevät pääosin pitempään alalla olleet lääkärit ammatinharjoittajamallilla. Meillä nuoret lääkärit ilman riittävää seniorilääkäritukea vastaavat isoista potilasmääristä ja työnimu on koetuksella. Tuloistaan tanskalaislääkäri saa kolmanneksen peruspalkkana, lopun käynti- ja toimenpidemaksuina. Lääkäriin pääsee parin päivän sisällä ja kyselyn mukaan 97 prosenttia potilaista oli tyytyväisiä järjestelmään.
Modifioitua Tanskan mallia voisi meilläkin kokeilla. Tanskasta poiketen Suomen vahvuus on moniammatillisuudessa, sitä ei tule purkaa. Meillä tk:ssa lääkäreiden lisäksi työskentelee sairaanhoitajia, fysioterapeutteja ja psykologeja. Ja yksityisen sektorin liittäminen tiiviimmäksi osaksi perusterveydenhuollon järjestelmään on viisasta, mutta niin, että julkinen sektori on ohjaksissa. Tilannetta voisi verrata koiravaljakkoon: valjakko juoksee samaan suuntaan määrätietoisesti johdettuna.
Ja kun tähän vielä lisätään järkevästi toteutetut etä-, digi- ja liikkuvat palvelut, omaishoitajien arvostaminen riittävin vapaapäivin, lapsiperheiden tukeminen, työperäisen maahanmuuton lisääminen, järjestöjen ottaminen mukaan todellisina yhteistyökumppaneina puhumattakaan hyvinvointialueita ja kuntia velvoittavasta ennaltaehkäisevästä terveydenedistämistyöstä, niin veroeuroille aletaan saada katetta.
Eikä tässä vielä kaikki! Tarvitaan innovatiivisuutta, yhteistyötä, kompromisseja, rohkeutta asteittain luopua toimimattomista rakenteista ja uskoa mahdollisuuksiin. Ranskalainen valtameripurjehtija Eric Tabarly on sanonut: "Meitä ei ole tehty nukkumaan, syömään tai työskentelemään tyhmästi. Intohimo saa meidät elämään, se saa meidät jatkamaan eteenpäin."
Anne Heikkinen, TtT, YTM
VARHAN VANHUSPALVELUIDEN KEHITTÄMISELLÄ ON KIIRE
- artikkeli julkaistu Turun Sanomissa 29.1.24
Sote-uudistus käynnistyi tarpeesta parantaa perusterveydenhuollon toimintaedellytyksiä. Ikäihmisten hoito- ja hoivapalvelut ovat osa perusterveydenhuoltoa.
Tällä hetkellä moni ikäihminen on hoidon ja hoivan tarpeessa. Väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden osuus jatkaa kasvuaan vuoteen 2040 asti, joten Varhan vanhuspalveluiden kehittämisellä on kiire.
Me emme ole vielä ikäihmistenkään hoidossa täysimääräisesti hyödyntäneet terveysteknologian mahdollisuuksia. Varttuneemmassa väestössä on monia, joille esim. nettiajanvarauksen ja etävastaanoton hyödyntäminen ei tuota vaikeuksia. Ajatuspaja Toivon syksyllä 2024 teettämän kyselyn mukaan 49 prosenttia yli 70-vuotiasista olisi valmis käyttämään digitaalisia palveluita nykyistä enemmän.
Mutta näin ei ole kaikkien kohdalla, puhutaan digisyrjäytymisestä. Teknologia ei saa olla esteenä hoitoon pääsylle tai hoidon toteuttamiselle. Ja jo potilaslainkin perusteella hoitoa tulee suunnitella ja toteuttaa yhteisymmärryksessä potilaan/asiakkaan kanssa. Terveysteknologia on tätä päivää, mutta inhimillistä hoitoa ja hoivaa se ei täysimääräisesti koskaan korvaa.
Ikäihmisten hoito on oma erikoisalansa, ja on hienoa, että geriatria kiinnostaa niin erikoistuvia lääkäreitä kuin alalle hakeutuvia sairaanhoitajia ja lähihoitajia. Mutta tarpeellista olisi pohtia, että tarvitaanko kaikkeen hoivaan ja huolenpitoon useamman vuoden koulutusta? Lääketieteelliset kysymykset toki edellyttävät geriatrian erityisosaamista, mutta voisivatko esim. hoitoapulaiset avustaa ruokailussa, pukemisessa ja ulkoiluttamisessa? Tässä toivoisin ammattijärjestöjen vastaan tuloa. Meillä on jo nyt liian vähän tekeviä käsiä, ja siksi koulutussisältöjen uudelleen tarkasteluun olisi aihetta. Myös työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan lisää.
Kentältä on kantautunut huolta siitä, että osalla maahanmuuttajataustaisilla työntekijöillä suomen kielen taidossa on parannettavaa. Henkilökuntaa on rajoitetusti, ja esim. vanhusten hoidossa lähi- ja sairaanhoitajat kuormittuvat, kun he perehdyttämisen lisäksi toimivat uusien tulokkaiden suomen kielen opettajina. Maahanmuuttajien kotouttaminen kieliopintoineen on vuoden 2025 alusta lähtien kuntien vastuulla. Katse siis kuntaan, koska kieliopetusta tarvitaan selvästi aiempaa enemmän ennen töiden aloittamista jo potilasturvallisuudenkin näkökulmasta.
Kun kotona asuminen ei enää onnistu tai kotihoidon tuki ei riitä, on ymmärrettävää, että ikäihmiset toivovat ympärivuorokautista hoitopaikkaa läheltä omaisiaan. Se on myös Varhan tavoite ja periaate. Yksinäisiä vanhuksia on jo nyt aivan liikaa. Tarve tehostettuun hoitoon voi tulla hyvinkin yllättäen, ja jos ja kun Varhan ns. oma tuotanto ei riitä, voidaan palveluita ostaa yksityisiltä vanhuspalvelutuottajilta niin, että asumispalveluyksikkö mahdollisuuksien mukaan järjestetään läheltä ikäihmisen omaa elinpiiriä.
Asuu ikäihminen sitten kotonaan tai palvelutalossa on järjestöillä tarjota heille moninaisia tuki- ja virikepalveluita. On neuvontaa ja ohjausta, ystävätoimintaa, harrastepiirejä ja digilaitteiden käytön opastusta. Kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön tulisikin aktiivisemmin ohjata ikäihmisiä palvelujen piiriin, sillä terveydenedistäminen on kirjattu molempien tahojen - kuntien ja hyvinvointialueiden - velvoitteisiin.
Hoivaa tarvitseva ikäihminen asuu kunnassa, terveyspalvelut tuottaa hyvinvointialue ja järjestöt tarjoavat moninaisia tuki- ja virikepalveluita. Ei eriytymistä vaan jatkossa tiiviimpää yhteistoimintaa kuntien, hyvinvointialueen ja järjestöjen kesken!
Anne Heikkinen, TtT, YTM
NUORILLE TUKEA SINNE, MISSÄ HE VIETTÄVÄT ARKEAAN
Lastenpsykiatri Riikka Riihonen (HS, 26.10.21) toteaa seuraavaa:
"Suurin osa väestötason toimista lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi tulisi kohdistaa niihin palveluihin, joissa lapsi tai nuori viettää arkensa ja joissa hän kohtaa aikuisia ja toisia lapsia tai nuoria tavallisena osana tavallista elämäänsä. Siis koteihin, kouluihin, nuorisopalveluihin, harrastusseuroihin ja niin edelleen."
Yhteiskunnassamme on alettu ymmärtää, että psyykkinen hyvinvointi on aivan yhtä tärkeää kuin hyvä fyysinen terveys. Vaikka lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet, niin onneksi vakavasti psyykkisesti sairastuneiden lasten/nuorten määrä ei ole kasvanut. Nuorissamme on tulevaisuus, ja panostuksemme heihin on panostusta tulevaisuuteen.
Hyvinvointialueilla rahaa ei ole levitettäväksi ja virkamiehet ja luottamushenkilöt tekevät parhaansa jakaakseen resursseja tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kaikille toimialoille. Silti olisi tärkeä huolehtia, että apua tarvitsevat lapsiperheet saisivat pitkäaikaista ja riittävää apua, kuten kotipalveluita, perhetyötä, lastenhoitoapua, vertaistukea ja lasten omaishoitajat lisää vapaapäiviä, jotta eivät itse uupuisi. Lapsilla on luontainen kyky selvitä, kunhan apua ja tukea saa ajoissa ennen kuin oireet kroonistuvat. Oikea-aikainen tuki on myös yhteiskunnallisesti järkevää rahan käyttöä.
Erityispedagogiikan professorin Minna Kyttälän mukaan koululla on merkittävä näköalapaikka oppilaan hyvinvoinnin muutoksiin. Mutta opettajat ovat ajoittain kovilla varsinkin niiden oppilaiden kohdalla, joiden tuen tarve on suuri esim. neuropsykiatristen oireilujen vuoksi. Eduskunta on nyt säätänyt lain (astuu voimaan 1.8.25), jolla turvataan lasten ja nuorten mahdollisuus saada kokeneen sairaalakoulun erityisopettajan tukea omaan lähikouluun. Työtä on jo tehty määräaikaisen rahoituksen turvin ja kokemukset ovat olleet hyviä. Konsultoiva työ on tavoittanut noin 2500 lasta lukuvuoden aikana ja konsultaatioiden määrä vuodessa on ollut jopa 6000 kappaletta. Sairaalakoulupaikkoja on rajallisesti ja konsultoivalla sairaalaopetuksella on tavoitettu iso joukko lapsia ja nuoria, jotka ehkä muuten olisivat jääneet ilman tukea.
Usein kuuluu sanottavan, että mikään ei muutu. Konsultoiva sairaalaopetus on yksi esimerkki siitä, että innovaatioita syntyy ja niihin löytyy työstään innostuneita ammattilaisia. Lasten, nuorten ja perheiden auttamiseen tarvitaan useita sisääntulokulmia, ja varsinkin "management by possibilities" -mentaliteettia.
Anne Heikkinen, TtT, YTM (kok.)
